Antarktiksen meret Etelämannerta ympäröivää merialuetta kutsutaan Eteläiseksi jäämereksi tai Eteläiseksi valtamereksi. Monet maantieteilijät pitävät kuitenkin näitä Etelämanteretta ympäröiviä merialueita vain Atlantin, Intian valtameren ja Tyynenmeren eteläisinä ulokkeina. Alueen meriä ovat Weddellinmeri, Rossinmeri, Amundseninmeri ja Bellingshauseninmeri, jotka kaikki ovat kuin lahtien tapaan ihan kiinni mantereessa.

Eteläinen valtameri on ainut merialue maailmassa, jossa laiva voi itä-länsisuunnassa purjehtia loputtomasti samaa kurssia, eli kiertää maapalloa (Etelämannerta) osumatta koskaan maihin. Antarktiksen mannerjäätikkö kutistuu ja merijää kasvaa Antarktiksella on erotettava toisistaan mannerta peittävä mannerjäätikkö ja meriä peittävät merijäät. Siinä, missä tällä hetkellä Etelämantereen mannerjäätikkö pienenee kiihtyvällä vauhdilla, Etelämannerta ympäröivällä Eteläisellä jäämerellä merijää kasvaa, vaikka meri lämpeneekin. Joka talvi Antarktista ympäröivä meri jäätyy 1 - 3 metrin paksuudelta 100 - 200 kilometrin etäisyydelle rannikosta.

Vaikka jäätikön sisäosa Itä-Antarktiksella paksuuntuu, kokonaisuutena ottaen Antarktiksen jäätikkö pienenee kiihtyvällä vauhdilla. Antarktiksen merijää kasvaa huolimatta Eteläisen jäämeren voimakkaasta lämpenemisestä. "Jäätä on Antarktiksen ympärillä nyt eniten sitten satelliittiseurannan aloittamisen lähes 30 vuotta sitten. Siellä on yksinkertaisesti liian kylmää jotta siellä voisi sataa, ja näin tulee olemaankin vielä hyvin pitkän aikaa. Lopputuloksena on, että Antarktiksen ympärillä on enemmän jäätä kuin koskaan." (Patrick Michaels). Vaikka merijää onkin lisääntynyt, niin siitä huolimatta Eteläinen jäämeri on lämmennyt nopeammin kuin mikään muu maailman valtameristä. (John Cook: Kasvaako vai kutistuuko Antarktiksen jäätikkö?)

Muuan aika sitten arvioitiin Antarktiksen jäätikön painoksi 27 miljoonaa biljoonaa tonnia ja jäämassa sisälsi tuolloin noin yhdeksän kymmenesosaa maapallon jäistä. Jäätikön valtava massa on painanut allaolevaa mannerta noin 1 000 metriä maan kuoren sisään. Tämä valtava eteläinen napajäätikkö viilentää koko eteläisen pallonpuoliskon.

Jäävuoret Jäävuoret syntyvät napajäätikön glasieereista eli jäävirroista, jäähyllyistä ja lauttajäistä, jotka liikkuvat jatkuvasti merta kohti ja murtuvat reunamiltaan, saavuttaessaan syvän veden. Valtavat, pöytämäiset jäävuoret, joilla voi olla korkeutta vedenpinnasta 40 metriä, aloittavat purjehduksensa avomerelle, jossa ne hyvin kaukana aikojen päästä pikkuhiljaa sulavat. Jäävuoret voivat olla väreiltään valkoisia, sinisiä tai pullonvihreitä. Juuri Etelämantereen jäävuorissa on näitä pullonvihreitäkin jäävuoria, joiden värin syntymekanismia ei täysin tiedetä. Oletetaan kuitenkin, että jäävuoressa tällöin on pohjasta irronneita sedimenttihiukkasia, jotka valon taitteessa näkyvät vihreinä.

Eteläisellä pallonpuoliskolla jäävuoret kiertävät Etelämannerta myötäpäivään sirkumpolaaristen virtausten mukana. Näihin jäävuoriin tarttuneet sorat ja kivet vajoavat meren pohjaan, jäätikön sulaessa. Antarktiksen saaria ja saaristoja Antarktiksen saaret jaetaan kolmeen ekologiseen ryhmään: mannersaaret, merelliset saaret ja periantarktiset saaret. Mannersaaret sijaitsevat aivan Etelämantereen kyljissä ja niillä vallitsevat mantereen ilmastolliset olosuhteet. Merelliset saaret sijaitsevat kauempana merellä ja ovat kesäisin avoveden ympäröimiä. Periantarktiset saaret ovat läpi vuoden vapaita jäästä.

Etelämantereen ympärillä olevia saaria ja saaristoja ovat mm. Thurstoninsaari, Pietari I:n saari, Aleksanterinsaari, Deceptionsaari, Beaufortinsaari, Bridgemansaari, Pingviinisaari, Adelaidensaari, Biscoensaaret, Palmerinsaaret, Eteläiset Shetlandsaaret: mm. Livingston, Kuningas Yrjö, Norsusaari - Eteläiset Orkneysaaret: mm. Coronationsaari, Lauriesaari, Satulasaari, Signynsaari, Frederikseninsaari - Etelä-Georgia, Eteläiset Sandwitchsaaret: mm. Zavodovskinsaari, Bellingshauseninsaari, Thulensaari, Montagunsaari, Saundersinsaari, Candlemassaaret: Vindicationsaari ja Candlemassaari, Visokoisaari, Leskovinsaari - Bouvet'n saari, McDonaldin-saaret, Heardinsaari, Windmill-saaret, Balleny-saaret: mm. Younginsaari, Borradailensaari, Bucklensaari, Sabrinasaari, Sturgensaari - Scottinsaari, Coulmaninsaari, Franklininsaari, Rossinsaari, Rooseveltinsaari, Berknerinsaari.

Etelämantereen omistuksen tavoittelua Mikään valtio ei omista Etelämannerta ja sen läheisyydessä olevia saaria. Tietyt maat ovat kuitenkin vaatineet ja vaativat edelleenkin Etelämantereelta, tiettyjä alueita omistukseensa. Nämä maat ovat Norja, Ranska, Australia, Uusi-Seelanti, Chile, Argentiina ja Yhdistynyt kuningaskunta. Eri maat haluaisivat myös samoja alueita omistukseensa.

Kaikki alueisiin kohdistuvat vaatimukset rajoittuvat maantieteellisesti kahden pituuspiirin väliselle sektorille mantereella ja saaristossa. Vain Norjan vaatimus Pietari I:n saaresta on tämän alueen ulkopuolella. Vain Norja, tätä saarta vaatiessaan, on tehnyt aluevaatimuksen pituuspiirien 150 ja 90 astetta läntistä pituutta väliseltä alueelta.

Valtiot ovat vuonna 1959 allekirjoittaneet yhdessä Antarktiksen sopimuksen, joka käsittää alueet 60. eteläisen leveyspiirin eteläpuolella. Tuon sopimuksen mukaisesti näitä nyt esitettäviä aluevaatimuksia ei ole hyväksytty. Sopimuksen mukaan esimerkiksi Antarktiksen käyttäminen sotilaallisiin tarkoituksiin on ehdottomasti kielletty. Arktinen ja subarktinen - antarktinen ja subantarktinen Pohjoisnavan ympärillä oleva alue on arktinen alue. Sen eteläpuolella on siihen rajautuva subarktinen alue. Etelänavan ympärillä oleva alue on antarktinen alue. Sen pohjoispuolella on siihen rajautuva subantarktinen alue.

Arktinen ja antarktinen voidaan määritellään erilaisin tavoin. Hyvin tarkat rajalinjat syntyvät napojen ja napapiirien avulla. Toisenlainen tapa määrittää alueet on tapa, jossa pohjoisessa mitataan ilman lämpötilaa ja etelässä merivesien lämpötilaa:

Arktinen alue määritellään ilman lämpötilan mukaan. Se on se alue, jossa vuoden lämpimimmän kuukauden, eli heinäkuun keskilämpötila on alle 10° C.

Antarktinen alue määritellään merivirtausten mukaan. Alueen rajana on antarktinen konvergenssi, konvergenssivyöhyke (Engl. Antarctic Convergence). Etelämantereen ympärillä, kartalla mutkittelevana ympyrävyöhykkeenä se rajakohta, jossa Etelämantereen suunnalta tulevat kylmät ja vähäsuolaiset, antarktiset merivesivirrat kohtaavat lämpimämmät, subantarktiset merivirrat. Konvergenssi muodostaa biomaantieteellisen rajan, sillä sen eri puolilla on eri kasvi- ja eläinplankton, kalalajit - ja jopa lintujen lajit ja alalajit ovat erilaisia. Erilaisuus ei ole täydellistä, mutta selkeä muutos voidaan havaita sekä kasvistossa, että eläimistössä, rajan yli siirryttäessä.